10 faktaa jouluruoasta

Jouluruoan valmistaminen ja nauttiminen on yksi suosituimmista tavoista viettää joulua ja onpa syöminen vanhan perinteen mukaan ollut jouluna sallittua myös yöllä. Perinteisiä jouluruokia ovat mm. joulukinkku, erilaiset laatikot, rosolli ja riisipuuro. Lisäksi kala on tuttu näky joulupöydässä. Tässä 10 faktaa jouluruokaan liittyen.

  1. Suomalaisissa kodeissa jouluaaton ateria on vuoden tärkein perinneateria.
  2. 1800-luvulla Suomessa ei ollut vielä yhtä jouluruokaa, jota olisi syöty koko maassa.
  3. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa jouluoluella on pitkät perinteet ja kerrotaan jopa viikinkien nauttineen aikanaan vastaavaa joulujuomaa.
  4. Ennen vanhaan jouluateria saatettiin jättää koko yöksi pöydälle, jota kotitontut ja muut nälkäiset pääsisivät myös nauttimaan pöydän antimista.
  5. Suomessa syödään vuosittain noin 7 miljoonaa kiloa joulukinkkua.
  6. Jos löytää joulupuurosta mantelin, tietää se seuraavalle vuodelle onnea ja menestystä.
  7. Jouluruokaan liittyy myös paljon makeita leivonnaisia kuten joulutortut, piparkakut, joulupullat sekä hedelmäkakut.
  8. Perinteinen lipeäkala tehdään turskasta, mutta tänä päivänä Suomessa 99 % lipeäkalasta on kuivattua molvaa.
  9. Laatikkoruoista vanhin on perunalaatikko.
  10. Maksalaatikko on yksi Suomen ensimmäisistä valmisruoista ja sitä on valmistettu jo vuodesta 1957 asti.

Lopuksi voidaan todeta, että jouluruoka on tietenkin parhaimmillaan itse tehtynä ja hyvässä seurassa nautittuna. Internetissä onkin tarjolla paljon sekä perinteisiä että hieman uudistettuja reseptejä suosituista jouluherkuista. Ja koska joulukinkku on itseoikeutetusti joulupöydän ykkösherkku, on Snellmanilla ystävällisesti koottu alla olevaan kuvaan paljon tärkeää ja muistamisen arvoista tietoa joulukinkusta:

Joulukinkun paistaminen